Saturday, June 2, 2012

Hello Again



Heippa taas pitkästä aikaa! Nyt on pääsykokeet sun muut tehty ja täten onkin taas aika ja motivaatio alkaneet pikkuhiljaa palaamaan ja saaneet blogin pariin, joten toivottavasti pidän kerrankin lupaukseni postausten tahdin tiheytymisestä. Motivaatioon on auttanut myös teidän ihanat kommenttinne ja se, että jaksatte aina vain tulla blogia lukemaan, vaikka uutta sisältöä onkin puuttunut. Todella paljon on tapahtunut viimeisimmän postaukseni jälkeen joten taidankin vain jatkaa tästä hetkestä ja jättää menneet menneisyyteen. Kuitenkin yllä muutama Instagram (@ssarasinsta ja @sarassalo) kuvaamaan hieman viimeisimpiä "tapahtumia" eli niin jännittäviä kuten taidehistoria kirjojen ja erilaisten juomien tuijottamisia. Hienoin viime hetkien tapahtumista on kuitenkin pitkään odotettu kesän saapuminen. Ainakin auringon lämmön ja ruohon tuoksun on jo saanut tuntea vaikka sää nyt onkin taas muuttunut hieman surkeaksi. Kyllä se vielä helteeksi muuttuu, jonka huonoista puolista voidaan sitten taas joukolla valittaa. Ihanaa viikonloppua ja onnea kaikille uusille ylioppilaille!

Long time no post! It's been extremely long since my last post, it's just unsettling. But now that I'm done with my entrance exams for university etc, I'm ready to start posting again. I want to thank all of you that have commented some of the nicest words imaginable, encouraging me to keep doing what I'm doing, it really got me motivated to start this again, so thank you. And a huge thanks to all of you that still keep reading this blog even though nothing new has appeared on it in such a long time. Above are some Instagram's of mine (my accounts @ssarasinsta and @sarassalo) portraying these none too exciting last few weeks of reading art history and going out for the occasional coffee. Something quite exciting has been the much awaited arrival of summer, although Helsinki has been looking a little gray this week. But I'm confident it'll be sunny and hot soon again. Have a lovely weekend dears!

Joyce Jonathan – Je ne sais pas

Bisous, S

Follow on Bloglovin', Twitter & Tumblr

Sunday, April 15, 2012

Le Printemps


Kevät saapuu mielestäni hieman liian hitaasti mutta selvästi melko varmasti sillä aurinko paistaa ja viimeiset lumikasat ovat alkaneet vihdoin sulaa. Kävin viime viikolla kävelemässä Kaivarin ympäristössä ja nappailin kuvia kauniista maisemista. Pahoittelen taas kerran blogin hiljaisutta, tällä hetkellä meneillään valintakokeisiin lukeminen ja miljoona muuta asiaa. Yritän nyt silti taas tihentää postaus tahtia niin kuin vain pystyn. Aurinkoista sunnuntaita!

Spring is clearly on its way, almost daily sunshine and warmer weather are certain proof of that. I went out for a walk one day last week and took some shots of the almost springlike Helsinki. What is the weather like in your city at the moment? Have a sunny Sunday all!

Norah Jones – Sunrise

Bisous, S

Follow on Bloglovin', Twitter & Tumblr

Saturday, April 7, 2012

Brighter Than the Sun


Heipä hei taas pitkästä aikaa! Ihan hävettää se kuinka pitkä aika viime postauksesta on ja ärsyttää niin tämä oma saamattomuus. Nyt on ollut kuitenkin aikamoista kiirettä viime viikkojen aikana mm. yliopiston ja ammattikorkeakoulun hauissa, ennakkotehtävissä, avoimen taidehistoria tenteissä sun muissa joihin on mennyt suurin osa ajasta. Nyt onkin meikäläisellä työnä lukea mahdottoman paljon valintakokeisiin, eli ei kai auta muuta kuin sitoa itsensä pöydän ääreen. Ennen tätä kuitenkin on menossa ja edessä melko rento pääsiäisviikonloppu. Tänään vietimmekin perinteistä pääsiäis brunssia isovanhemmilla ja tuli taas syötyä ehkä vähän liikaa tosin tosi hauskaa kyllä oli. Kolmivuotias serkun poika ja enoni kaksi villakoiraa olivat ehkä suloisinta mahdollista seuraa. Yllä kuvissa ainoat pääsiäis koristeet huoneessani, jotka tulen varmaan syömään jossain vaiheessa huomista päivää. Nyt ei kyllä auta kun tämän neidin mennä nukkumaan, joten ei muuta kuin mukavaa pääsiäistä kaikille ja I'm back! (Huomasin muuten juuri, että GFC:ssä on jo 100 lukijaa, kiitos teille kaikille ihanille!)

Hi everybody, long time no see! I'm actually feeling pretty ashamed since it's been waay too long since I last posted anything. In my (poor) defence I have been really busy with my university admissions etc so I've been pretty preoccupied. But yeah I just stopped by to tell you guys that I'm back and to show you my minimalistic Easter egg decorations in my room that you can see above (they'll be even more minimalistic soon, when I eat them). Anyway time for me to go to bed and to wish you all a lovely Easter! (Btw I just noticed I have 100 followers on GFC now, thank you guys so much!)

Colbie Caillat – Brighter Than The Sun

Bisous, S

Follow on Bloglovin', Twitter & Tumblr

Sunday, March 18, 2012

Brand New Day

Olen ollut tumblrissa nyt kolmisen kuukautta ja pakko sanoa että aina vain addiktoidun pahemmin (syyttää voi kännykässäni olevaa sovellusta jota tsekkailen aina joka viiden minuutti välein). Kokemus on kuitenkin ollut erittäin positiivinen, pidän todella paljon uuden inspiraation löytämisestä ja ihan vain kauniista tai mielenkiintoisista kuvista. Omasta tumblristani löytyy yllä olevaa kuvaa, nämä kuvat otin tumblr arkistostani, itse tumlbr näyttää erilaiselta, pidän mahdollisuudesta keskittyä yhteen kuvaan kerralla joten valitsin teemakseni tällaisen. Käykää siis ihmeessä katselemassa samalla nimellä, Champagne & Cedar Wood, varustettua tumblriani ja vinkkinä, jos tällä blogilla näyttää joskus hetken hiljaiselta, niin sieltä löytyy aina jotain uutta ja muotiin liittyvää. No meikä tästä lähtee museoon ja brunssille, rentouttavaa sunnuntaita!

I've had tumblr for about three months now and I have to say I'm getting more and more addicted (I suspect the app on my phone, which I check almost every five minutes, is to blame). The experience has been a positive one though, I love finding new inspiration and just seeing beautiful or interesting things. You can find pictures like the ones above on my tumblr, aptly called Champagne & Cedar Wood, these are from my archives though so the actual theme is different. Btw if this blog ever seems quiet or in other ways unsatisfactory then you are always welcome to check tumblr, there'll always be new fashion related things to see. Well I'm off to do a museum run and afterwards brunch, have a relaxing Sunday!

Music: Ricki-Lee – Brand New Day

Bisous, Sara

Follow on Bloglovin' & Twitter

Saturday, March 17, 2012

Somebody That I Used to Know


Yllä muutama kuva viime viikon menoista, eli jännittävästi muotilehtiä ja kakkua. Alimmaiset ovat isäni 50 v syntymäpäivä kahveilta Café Aallosta, jossa muuten ehkä paras latte Helsingissä. Paljon muutakin on tapahtunut mutta valitettavasti en ole kuvia kaikesta ehtinyt ottaa. Myöskin viime lauantain kännykkä draama mullisti elämäni hetkeksi, hävitin siis puhelimeni lauantai yönä, luulin ensin että se oli varastettu mutta myöhemmin oli pakko myöntää itselle että ehkä se tequila vaan ei ole hyvä idea, eli puhelin oli vain tipahtanut taskustani yöllisten seikkailujen aikana. Seuraavana päivänä kuitenkin eräs ihana nuori mies soitti ystävälleni Nooralle, kenen puhelimella oltiin yritetty omaani soittaa, ja kertoi löytäneensä puhelimeni. Pakko sanoa etten uskonut että sitä enää käteeni saisin ja aivan ihana yllätys oli löytää tuollaista hyvyyttä. Eli kiitoksia vielä paljon sinulle, todella hyvin kasvatetulle nuorukaiselle! Valitettavasti puhelimeni (HTC Desire HD, jos jotain uteliasta rupesi kiinnostamaan) ei enää toiminut samoin poverein, esim. kaijuttimissa ja mikissä on sen verran vikaa ettei laitteella kykene enää puhumaan tai soittamaan musiikkia. Eli pakko se oli käydä uusi hankkimassa, päädyinkin sitten HTC Evo 3D puhelimeen jolla kuten nimestä näkyy pystyy ottamaan 3D kuvaa, olin hieman epäluuloinen, että miten kyseinen toimii käytännössä mutta voin tässä ja nyt sanoa että toimii ja hyvin, vieläkin ihmettelen "wow" huudahduksin kuvia joita 3D:nä otan, mutta ei nyt muuteta tätä elektroniikka blogiksi eli se siitä aiheesta. Mukavaa viikonloppua!

Above are some random shots from last week. I love Taylor Swift's cover and the article inside is quite insightful, I also really love her new hair, the straight blonde and bangs look really good on her. The cake and coffee are from my dad's 50th birthday. I've had some insane cellphone drama this week, I lost my phone last Saturday and not to write a novel about it, let's just say some guy found it and returned it but then it didn't work properly and I had to get a new one. For me there was a lot more frustration and anger in between but I'm feeling better now. Really got me thinking how crazy important phones have become to us. When I didn't have my phone for a little while I was feeling empty, even scared and yet relieved at the same time, like I didn't need to be available to everyone all the time, I didn't need to check my texts, emails, tweets, anything. It was really quite lovely for a while. Still I feel like in our society it's almost mandatory to have a phone so I'm back to reality now with my new phone. In case someone is interested my old phone was a HTC Desire HD and the new one is a HTC Evo 3D (the 3D camera works, who knew!). For some reason I like HTC probably better than any other brand. I like iPhones but I have an iPod touch so I've never really needed or wanted a phone version of it. But I think that's enough about phones, let's keep this blog more about fashion and art than electronics. Have a nice weekend everyone!

Music: Gotye – Making Mirrors

Bisous, Sara

Follow on Bloglovin' & Twitter

Monday, March 5, 2012

White and Blue


Nyt kun kevät tosiaan alkaa näkyä auringon melkein polttavassa lämmössä ja valossa olen huomannut kuinka Helsingin värityksestä on tullut melko "isänmaallinen", valkoista lunta ja kirkas sininen taivas. Olen ottanut kuvia viime päivinä aurinkoisesta Helsingin keskustasta, varsinkin Kruununhaasta, ehkä ne saavat teidätkin yhtä toiveikkaalle mielelle kuin omani on - kohta se kesä tulee! Mukavaa maanantaita!

Now that spring is getting closer, the proof being warm sunshine and the clear blue sky (the temperature is still unfortunately below zero), Helsinki has gotten a new colouring - white and blue, quite "patriotically" since our flag is just those two colours. While we wait for the very anticipated summer, the sunshine and its warmth give a nice promise of its consequential arrival. Have a nice Monday!

Music: Miley Cyrus - You're Gonna Make Me Lonesome When You Go

Bisous, Sara

Follow on Bloglovin' & Twitter

Friday, March 2, 2012

Our Day Will Come


Heij! Pahoittelen ihan ensimmäiseksi blogihiljaisuuutta. On ollut tosiaan niin hektistä aikataulua viimeisin viikko että huhuh. Yritän nyt taas vähän parantaa tapojani ja postailla taas vähän tiheämpään tahtiin. Yllä tosiaan vihdoin kuvaa turkoosista Weekdayn paidasta, hienosti sovituskopissa hahah. No mutta näette ainakin miten väri meikälle sopii. Omasta mielestäni ainakin hyvin varsinkin hiuksien sävyyn. Pusero on kyllä tosi kiva, haluaisin hankkia sen kaikissa mahdollisissa väreissä mutta yritän harjoittaa itsehillintää. On muuten ollut ihana huomata kuinka kevät se sieltä tulee kohta, lämpöasteet on jo käyneet ainakin neljässä ja aurinkokin on paistanut. Ihanaa perjantaita!

Hi! First I'll have to apologize for the "blog silence". My schedule has been insane this past week but I'll try to make it up to you by posting more from now on. Above you can finally see the turquoise blouse from Weekday. I think it works pretty well with my hair colour for some reason hahah. I like it a lot anyway and I wish I could just go and get it in all the colours available but I'm trying to restrain myself. Hope you have an amazing Friday!

Music: Amy Winehouse - Lioness: Hidden Treasures

Bisous, Sara

Follow on Bloglovin' & Twitter

Wednesday, February 22, 2012

One Lovely Blog Award

Olenkin niin onnekas että olen saanut jo kaksi One Lovely Blog tunnustusta, yhden Minnalta ja toisen Tiinalta. Suuret kiitokset siis kummallekin!
/ I've been so lucky as to have gotten two One Lovely Blog awards, one from Minna and one from Tiina. A huge thank you to both!


                        Ja tehtävänä on siis:
                        - kiittää tunnustuksen antajaa linkittämällä hänen/heidän bloginsa postaukseesi
                        - kirjoittaa 7 faktaa itsestäsi ja
                        - lahjoittaa tämä tunnustus 15 bloggaajalle
                        /And the rules are:
                        - to thank the person who awarded you and link her/his blog to this post
                        - share 7 facts about yourself and
                        - award 15 bloggers

Faktat: / The Facts:

1. Rakastan musiikkia, kuuntelen sitä melkein non stop kokoajan. Heti herättyäni laitan aina Spotifyn soimaan kännykästäni ja jammailen aina eri albumiin tai playlistaan. Jotkut teistä ehkä tietääkin että teen ihan omia biisejä ja soitan kitaraa ja yhtenä haaveena onkin artistin ura.  
/ I love music, I listen to it almost non stop all the time. The first thing I do when I wake up is open Spotify on my phone and pick one album or playlist I'll listen to that morning. Some of you might know that I do write songs and play guitar and one of my biggest dreams is to become an artist some day. 


2. Lempi kaupunkini on Pariisi. Rakastan tietenkin myös Helsinkiä ja se tulee aina olemaan kotikaupunkini mutta pakko myöntää että olen ehkä onnellisimmillani Pariisissa. Siinä kaupungissa on vain jotain ihmeellistä. Ja se historia, arkkitehtuuri, kieli ja tietenkin muoti. Unelmoin että pääsisin joskus asumaan ja työskentelemään Pariisissa muodin ja/tai musiikin parissa.  
/ My favourite city is Paris. Of course I love Helsinki and it'll always be my home but I must admit I think I'm happiest in Paris. There's just something incredible about that city. And all that history, architecture, the language and of course the fashion. My dream is to some day be able to live there and work among fashion and/or music.


3. En ole ollut Suomessa parina viimeisimpänä jouluna. Olimme Gran Canarialla toissa jouluna ja viime jouluna Tukholmassa. Olen aina ollut sitä mieltä että jouluna olisi tarkoitus olla perheen parissa kotona lumen ympäröimässä talossa, mutta pakko sanoa että jouluna matkustaminen on alkanut tuntua ihan mukavalta vaihtoehdolta. On myös mielenkiintoista nähdä miten muut ihmiset ympäri maailmaa viettävät tätä juhlaa. Postaukset Tukholmasta täällä ja täällä.
/ I haven't been home for Christmas for the past few holidays. We were in Gran Canary two Christmases ago and last Christmas in Stockholm. I've always thought Christmas is a holiday to spend with your loved ones at home but recently I've been starting to like going abroad for Christmas. It's also interesting to see how other people in different countries celebrate Christmas. Check out the posts for Stockholm here and here. 


4. Olen muuttanut ainakin 12 kertaa elämäni aikana mikä on ihan mukavasti sillä ikää on tosiaan vasta 19 vuotta. Minua voisi jo kutsua melkein muuttamisen ekspertiksi hahah. Olen asunut Helsingin lisäksi mm. Espoossa ja Tapanilassa.
/ I've moved at least 12 times which is quite a lot since I'm only 19 years old. You could even call me a sort of an expert in the subject of moving hahah.


5. Katselen paljon ohjelmia ja elokuvia. Ohjelmia joita katselen tällä hetkellä ovat mm: New Girl, Once Upon A Time, The Vampire Diaries, 2 Broke Girls, Whitney, Skins, Pretty Little Liars, Happy Endings ja Cougar Town. Lempi leffojakin onkin kertynyt lukematon määrä. Mainittakoon nyt Pride & Prejudice, Sweeney Todd, Love Actually, Breakfast at Tiffany's, Midnight in Paris, Angels & Demons ja Marie Antoinette muutamaksi näistä.
/ I watch a lot of tv series and movies. Some programs I watch every week are: New Girl, Once Upon A Time, The Vampire Diaries, 2 Broke Girls, Whitney, Skins, Pretty Little Liars, Happy Endings and Cougar Town. I have countless favourite movies but just to mention some: Pride & Prejudice, Sweeney Todd, Love Actually, Breakfast at Tiffany's, Midnight in Paris, Angels & Demons and Marie Antoinette. 


 6. Rakastan Jane Austenin teoksia ja muutenkin englannin kielisiä klassikko kirjoja. Olen kerännyt melkein kaikki teokset Akateemisen classics hyllyistä, mm. Charles Dickens, Oscar Wilde ja jopa Molièren teoksia. Pakko myöntää etten kyllä suurta osaa ole vielä lukenut, mutta se on aikeena kyllä. Jane Austenin teoksista omat lempparit ovat Pride & Prejudice ja Northanger Abbey.
/ I love Jane Austen's books and English classics in general. I have the works of Charles Dickens, Oscar Wilde and even Molière for example. I have to admit I haven't read them all yet, but I do plan to eventually.


7. Rakastan tehdä ruokaa. Kokkailu on ihanaa ajanvietettä ja samalla tietysti tarpeellista. Yritän joka päivä tehdä jotain erilaista ja vaihtelen aineksia vuodenaikojen mukaan. Rakastan tehdä jälkiruokia ja vielä enemmän syödä niitä, viime aikoina olen tehnyt suklaa croissantteja, kakkuja ja ihan vain lettuja. Nyt kuitenkin olen jättänyt, isäni harmiksi, rasvaiset jälkiruoat vähemmälle ja "tyytynyt" verigreippiin, joka käy melkein yhtä hyvin jälkiruuaksi ainakin omasta mielestäni.
/ I love cooking. It's good for the mind as well as the soul. I try making something different every day and I change the ingredients according to the season. I love making desserts, recently I've been making the likes of chocolate croissants, cake and just pancakes. Although now I've switched the fatty treats to grapefruit, to the unfortunate displeasure of my dad, and I have to say that they work as a great substitute dessert.



No tulipa siitä pitkä postaus. Mutta niin siinä seitsemän faktaa ja seuraavaksi bloggaajat ketkä saavat minulta tunnustuksen:
/ Well this post turned out quite long. But that's the seven facts, next it's time to award the bloggers:

Helena, Dylana, Sophie, Renée, Q, Milla, Micol and Lauren, Marie, Nicole, Piukku, Sandra, Salha, Piret, Daria, Noraa.
Onnea ihanille blogeillenne! / Congrats your lovely blogs have been awarded!

Bisous, Sara

Follow on Bloglovin' & Twitter

Monday, February 20, 2012

Turquoise


Olin katsellut Weekdayn sivuilla erästä turkoosia paitaa (pakko sanoa että näyttää paljon enemmän turkoosilta livenä kuin kuvissa) jo vähän aikaa sillä silmällä että kaunokainen voisi omaan kaappiin joutaa. Ja niinhän siinä kävi että eilinen shoppailu kierros kävi kyseisen kaupan kautta ja paita lähtikin meikäläisen mukaan. En tiedä mikä värissä viehättää sillä en ikinä, korostan IKINÄ käytä kirkkaita värejä, mutta jokin vain natsaa tässä vaatekappaleessa. Kannattaa muuten käydä katselemassa Weekdayn uusinta mallistoa täältä, on meinaan aika hyvän näköistä vaatetta tarjolla. Niin ja tulihan sitä laukkukin ostettua, tällä kertaa Monkista. Musta tekonahkainen, hieman miesten laukun oloinen luomus on melkeinpä juuri täysin sitä mitä etsinkin; hyvän muotoinen, tilava ja musta. Eli melkoisen onnistunut ostoskierros oli tällä kertaa. Kuvaa, mahdollisesti huomenna, paidasta ihan päällä. On muuten niin keväinen olo kirkkaan paidan takia ettei meinaa päähän mahtua enää ajatusta siitä kaikesta lumesta mikä ulkona tällä hetkellä on. Oli taas mukava yrittää kauhoa tietä keskustassa... Noh kohta on kevät, ja sitten alkaa ah ihana Suomen kesä. Mukavaa maanantaita!

Weekday's newest collection is amazing and I'd been looking at this one turquoise blouse (got to say it looks a lot more turquoise in real life than in the pics) for a while with the actual intention of getting it and yesterday on our shopping spree I saw in, fell in love with it even more and just had to have it. I don't know what this sudden obsession of bright colours is, since I never, highlight NEVER wear bright colourful clothes, but there's just something special about this beauty. If you already haven't and even if you have you should check out the new collection here, it looks pretty damn good. I did also buy a bag from Monki. It's just about exactly what I was searching for; pretty, spacious and black. So all in all a pretty successful trip to the shops. Thanks to the bright blouse I'm so ready for spring to begin already, it helps me almost forget about all the darn snow outside. Have a lovely Monday!

Obsession: Lana Del Rey - Born to Die

Bisous, Sara

Follow on Bloglovin' & Twitter

Thursday, February 16, 2012

Le Petit Dèjeuner


Hyvää huomenta! Tai iltapäivää itseasiassa mutta itsellä vielä aamu menossa joten näillä mennään tänään. Tämä päivä on siis näyttänyt tältä tähän saakka: kahvia, verigreippiä ja Elle. Olen nyt parin päivän ajan syönyt enemmän verigreippiä kuin varmaankin ikinä ennen, onkohan hyvä vai huonompi juttu, no ainakin on niin herkullista ja sisältää monia vitamiineja joten ei varmaan ihan huonoa voi olla. Brittiläisen Ellen kantta koristaa muuten kaunis Alexa Chung jonka haastattelu sisäsivuilla oli ihan mielenkiintoinen. Olen aina vähän ihmetellyt miten Alexasta on nimensä arvoinen "preppy queen" tullut, ja haastattelu antoi "insightia" aiheeseen. Muutenkin maaliskuun lehti on ihan sisällöltään hyvä painos, suosittelen jos lehteä olette ajatelleet hankkia. Ihan muissa aiheissa kyselisin jos jollain olisi jotain ajatusta mitä kannattaisi kysyä parhaalta kaverilta joka on nykissä tällä hetkellä ja haluaisi jotain meikälle tuoda, olisiko mitään kivoja ehdotuksia? Itsellä miljoona ja yksi ajatusta muttei mitään kauhean järkevää, joten kaikki ehdotukset otetaan vastaan avosylin!

Good morning! Or more like afternoon here, but I'm still having breakfast so it's more like morning to me. Today's has consisted of coffee, grapefruit and Elle. I've been eating grapefruit more than ever, these past few days, I'm a little concerned what'll happen to me.. But I can't help myself, it's just too delicious! Anyhow the March issue of British Elle has the beautiful Alexa Chung on the cover and an interesting interview with gorgeous pictures of the "preppy queen". A great issue anyway, I would even recommend you to get it, really got me in the spirit of spring. In completely different matters; would some of you have any ideas of what I should ask my best friend to get me from New York, she's there for another week and asked me if I wanted something and though I have a million and one ideas, none of them really seem too intelligent truth to be told. So any suggestions would be highly appreciated, thanks!

Music: Ladyhawke - Ladyhawke

Bisous, Sara

Follow on Bloglovin' & Twitter

Wednesday, February 15, 2012

Spring '12 Collections


Lempi kevään mallistot : / My ultimate favourite Spring 2012 collections:
1. Balenciaga - uskomattoman hieno ja mielikuvituksellinen mallisto taas kerran Nicolas Ghesquièreltä. / Incredible as always, Nicolas Ghesquière is the master of hard shapes and silhouette. Also the colours are just perfect.
2. Hermès - Christophe Lemairen toinen mallisto Hermèsille tuo luksusta matkailu vaatetukseen . / Christophe Lemaire's second collection for the house offers luxurious travel wear.
3. Theyskens' Theory - omasta mielestäni paras rtw mallisto tänä keväänä, voisin pitää päälläni kaikkea tästä mallistosta. / In my opinion the most ready-to-wear rtw collection this season. I could wear anything from this amazing collection. 
4. Chloé - kaunis mallisto, väreinä sheer nuden ja oranssin sävyt. / Beautiful collection full of nude and orange tones. Perfect for spring and summer.
Mitkä on teidän lempi mallistoja, mahdollisesti joku yllä olevista? What are your favourites, any of the above perhaps?

Pics: Style.com

Music: She & Him - Volume Two

Bisous, Sara

Follow on Bloglovin'

Monday, February 13, 2012

Eau de Paradis


Ihanainen äitini oli Tukholman risteilyllä ollessaan ajatellut meikäläistä ja toi tulijasiksi Biothermin Eau de Paradis'n vartalotuoksun ja vartalovoiteen. Molemmat tuoksuvat mielettömän hyvälle, ensin sitruksiselle ja jälkeenpäin myskille; paketissa lukee näin: "this fragrance melds with the sparkling freshness of raspberry, pomegranate and blueberry extracts with the sensuality and woody notes of musk. Your skin feels refreshed, simply delicious, you are in paradise". Eli vadelmaa, granaattiomenaa ja mustikkaa sekä hieman myskiä. En malta odottaa kesää, jolloin raikastava vartalosuihke tulee varmaan vielä kovempaan käyttöön. Vartalovoidekin on ihana, käytän sitä jokapaiväisesti käsivoiteena ainakin näin talvella ja siinä se päivä kuluukin sitten käsiä nuuskimalla. No meikä lähtee katselemaan New Girliä eli suomennettuna Kolme miestä ja tyttöä joka alkaa muuten subilla tänään klo 20, katsokaa ihmeessä! Ihanaa maanantaita!

My lovely mother went to Stockholm last week and brought back some nice souvenirs: a body mist and a body milk by Biotherm's line Eau de Paradis. They both smell amazing, first somewhat citrusy and later sweeter and muskier. The official definition of the scent is: "this fragrance melds with the sparkling freshness of raspberry, pomegranate and blueberry extracts with the sensuality and woody notes of musk. Your skin feels refreshed, simply delicious, you are in paradise." It sounds almost as good as it actually smells. I can't wait for summer, to get to use the body mist to refresh myself all through the day. The body milk is great too, now as it's winter I like to moisturize my hands as often as possible so I've been using that for this purpose. And I definitely don't mind having the gorgeous scent on my hands. Well I'm off to watch some New Girl, that program is ah-mazing! Lovely Monday all!

Music: Charlotte Gainsbourg - Voyage

Bisous, Sara

Follow on Bloglovin'